Kun olen kokoajan NIIN kiukkuinen.

Eihän mulle uskaltanut kukaan eilen puhuakkaan siinä pelossa, että ärähdän. Olin niin maan h***vetin kiukkunen.

Ja tuntuu että olen ollut sitä jo jonkin aikaa tai kiukku kynnys on todella äkkiä ylitetty.

Eilen kuitenkin  menin kohtalaisen ajoissa nukkumaan jos se vaikka johtuu siitä että ei ole nukkunut tarpeeksi.

Sitten aattelin, että jos se johtuu osittain siitäkin, että äitistä ei ole ollut seuraa taas muutamaan päivään, vaikka ei pitäisi vaikuttaa mihinkään, mutta jollain tasolla sitä kuitenkin toivoisi, että tulis tohon kahville, selvinpäin ilman krapulaa, pikkulapsetkin jo ihmettelivät mikä toisen silmissä on kun ovat sen näköiset, uniturvotusta kuulemma.

Sitten suunnitellaan jotain menoa, niin yksikään suuunnitelma ei pidä kahta päivää.Pitäs uusia mööpeleitä hakea, että saatais vaatteet järjestykseen.

Lapsilla jää kaikki niinku p***ka p*rseestä kaula liinat pöydälle, kurasin kengin tullaan sisälle asti, ruokailutilan tuoleja pidetään naulakkona, uusi naulakko puheista huolimatta on yli täytetty ym.ym.

Jospa vaikka nyt olo helppais kun sai listattua ulos nuo kaikki mitkä pännii ja voin vaikka alkaa tehdä niille asioille jotain,mihin voin vaan itse vaikuttaa.

Tietenkin kun olen itse äreä niin muksutkin sen vaistoo ja nahina päällä kokoajan ja sitten olen taas minö kuin mikäkin pirttihirmu.

Nyt tars jostain kaivaa se oma positiivisuus esiin, että ei ole niin vaarallista jos kaulaliina on pöydällä, olen iso tyttö ja osaan sen itsekkin viedä sinne minne kuuluu ja kuraisten kenkien jäletkin saa siivottua....jne...mutta kun tuota tekee koko perhe niin tuntuu ettei muuta saa tehdä kuin toisten jälkiä siivota.

Isännys muuten pesi edellis päivänä yläkerrasta lattiat ja meidän yksi pienemmistä silmät pyöreinä kehumaan, että: "kyllä sä iskä oot taitava."