että sillattis ja elikot haettiin tänään.

Ihan kivassa kunnossakin olivat, saatoin jopa tarjota kahvit.

Tuli tänään  heidän vieraaltaan kortti missä kiitteli kun olin taksin soittanut.

Ja oli äärimmäisen pahoillaan missä vaiheessa viina on ottanut tuollaisen vallan.

Kautta aikojenhan se on ollut äitini elämässä mukana enempi tai vähempi ja mitä enempi tulee vuosia sitä enempi...

Ainoa vaan että taas nousi niskakarvat pystyyn, kun kuulin kuinka kiellän lapsia siellä käymästä.

No eipä noita ole juurikaan tarvinnut kieltää.

Ensimmäisenä jos sanon että lähdeppäs käymään vanhuksilla niin kysyvät miltä kuulostivat ovatko päissään ja jos sanon että ei pahasti niin eivät varmasti lähde, lapsetkin kun tahtovat käydä siellä niin että vanhukset ovat selvin päin ja pieniä en tietenkään päästä edes yksin, heidät pitää viedä tai hakea ja silloin on vain absoluuttinen 0% rajana.

Kyl mää olen sitten niin pal kamala äiti kun lapsiani suojelen enkä heitä kännikalojen luokse päästä.

Ensiksikin äitini pitäisi se tajuta, että kun on humalassa niin lapseni ei tahdo kuulla sitä kuinka isoäiti haukkuu lasten äitiä.

Minä niitä rajoja lapsille asetan, mutta annan myös vaihtoehtoja ja periksi.

Mutta isovanhempien luona en ole kieltänyt käymästä.

Pitääkin varmaan hieman oikaista tätä väärinkäsitystä kunhan tässä näemme.

Ikävintä tässä on lisäksi se että äitini mies ja minä emme puhu samaa kieltä, eli äitini voi taas höpistä eteenpäin mitä sylki suuhun tuo.

Että pistää taas kiukuksi tuollainen valehteleminen ja MIKSI, MIKSI AINA minä olen se paskapää.

Minusta tehdään se syntipukki, väärin tekijä.

Kieltämättä olen aika suora sanoissani, kiertelemättä paras vai kuinkas se nyt menikään ja rehellisyys maan perii...

Voi että pistää sapen kiehumaan kun aattelenkin miten taas on suuhuni sanoja laitettu!!!! Ja kun tämän kitani jossain vaiheessa taas AVAAN niin  kukas se sitten olikaan se syyllinen siihen kun isoäiti itkee..... sen taidon hän kyllä osaa, oikeassa kohdassa naama punaseksi ja pari kyyneltä ja a'vot.

Älkääs nyt vaan taas saako väärää kuvaa juuh, kyllä minäkin tunnen ja itken ja nauran, olen empatia kykyinen, myötäelääkkin osaan, olen ihmisistä huolissani, eläimistäkin.

Ehkä tekis nytkin mieli itkeä ja huutaa hei ei se asia TAASKAAN mennyt noin.

Mutta ei minä seison jalat tukevasti maassa ja purkaudun johonkin nettipäiväkirjaan juuh ja huomenna kun avaan silmät olen jo koko aiheen unohtanut, kunnes tulee seuraava kerta.

En vaan jaksaisi pelleillä ihmisten kanssa joilta sitten kuitenkin saan itse vain paskaa niskaan, siihen ei kauheesti ois ylimääräistä energiaa.