Lauantai sai taas ikävän käänteen, se on kun sitä  kaljan kittaamista ei sitten voi jättää yhteen iltaan kun on vielä kivaa.

Talkoissa oltiin ja lähes koko ilta meni mukavasti, kunnes äitini aloitti.

Pyysi minua olemaan ottamatta nokkiini, mutta hänen mielestään meillä on oikeen gestapo tapa kasvatuksessa, ei hän sitä perustella osannut tarkemmin, lähdin siitä sitten käymään saunalla, että kerron miehellenikin meidän kasvatuksesta silloin äitini huusi heti perään, että sehän oli  leikkiä vaan, enkö leikkiä ymmärrä.

Ja kaikki johtui ihan siitä etten antanut lasta heille yö kylään, olin kyllä jo päivällä sanonut, ettei lapsia yöksi tule, meillä kun oli omat suunnitelmat illalle.

Myöhemmin sitten äiti kysyi uudestaan voiko jäädä ja sanoin, että ei kun pappa ei enään pysy kunnolla edes jaloillaan.

sitten alkoi pää paukkua. meidän kasvatuksesta ja gestapo toiminnasta.

Jes ja mä kun oon aian luullut että meidän kasvatus on aivan liian lepsu.

Muurinpannu letut siinä  paisteltiin ja lähettiin kotiin.

Eilen lapset näkivät äitiä joka taas punoitti ja sisällä tupakoivat, poika kun kävi sieltä jotain hakemassa, manas kotiin tullessaan, kun ei siellä voinut hengittää.

Illalla sitten äitini soitti ja kyseli tämän aamun bussi vuoroja, hän lähtee nyt, hänellä on edellisellä paikkakunnalla vielä asunto.

Voi hyvää päivää, kaljaa lisää ja silmät liikkuu.

Mielenkiinnolla odotan että toteuttiko hän uhkauksen/lupauksen lähteä.

Onhan se tietty lasten kannalta kurjaa jotka ovat saaneet heillä aikaa viettää, kun ovat isovanhemmat olleet selvinpäin, viimeviikollakin pikkuiset olivat joka aamupäivä muutaman tunnin äitini luona leikkimässä ja viettämässä aikaa.

Katsotaan, viikko nuppi himmeenä niin ehkä se sitten routa porsaan kotiin ajaa.

Ja syy siihen että se on loppu nyt on siinä, että pappa on häntä ikävästi nimitellytJalka suussa

Ei jaksais ei.